Kelaamon näytös Arabian nuorisotalolla 7.9.

Kelaamon nuorisotalokiertue jatkaa kulkuaan! Seuraavaksi kahdeksan lyhytelokuvan sarja nähdään Arabian nuorisotalolla keskiviikkona 7. syyskuuta 2016.

Paikalle saapuu ohjaajavieras Fabian Munsterhjelm. Sarjassa nähdään Fabianin ohjaama draama Copycat. Veljestarina on 19-vuotiaan Munsterhjelmin lopputyö tanskalaiseen European Film College -opistoon. EFC järjestää kahdeksan ja puolen kuukauden mittaista, intensiivistä elokuvakoulutusta Tanskan Ebeltoftissa. Kutakuinkin suomalaista kansanopistoa vastaava koulu on maksullinen. Opetus tapahtuu englanniksi, ja koulu houkutteleekin opiskelijoita ympäri maailmaa. Tyypillisesti European Film Collegeen haetaan esimerkiksi välivuodeksi lukion jälkeen. Se toimii myös hyvänä ponnahduslautana muihin alan oppilaitoksiin tai elokuva-alan työharjoitteluun.

Tapahtuma ajoittuu samalle viikolle Arabian kaupunginosassa järjestettävän Artova Film Festivalin kanssa – myös viikonloppuna kannattaa siis käydä katsomassa loistavia kotimaisia lyhytelokuvia!

The European Film College
Artova Film Festival

Kansikuva: Copycat, ohjaus Fabian Munsterhjelm

 

Kelaamo-näytös
Keskiviikko 7. 9 klo. 18-20

Arabian nuorisotalo
Arabianpolku 1 A 2, Helsinki
Näytös on maksuton

 

Elokuvat

Tangomarkkinoille

Tangomarkkinoille

Ohjaus: Jussi Lundelin
Suomi 2016, 5 min

Miten se nyt menikään? Kaveriporukka matkalla tangomarkkinoille, mutta minkä ihmeen takia? Elokuva valittiin yleisön suosiksi vuoden 2016 Uneton48 –kilpailussa.

Orchard Road 1

Orchard Road

Ohjaus: Ida-Maria Olva
Irlanti 2015, 8 min

Rahattomalla isällä ei ole varaa ostaa pojalleen hänen haluamaansa syntymäpäivälahjaa. Sen sijaan hän suunnittelee tälle kommandoseikkailun.

COPYCAT_picture_5

Copycat

Ohjaus: Fabian Munsterhjelm
Tanska 2016, 8 min

16-vuotias Anders aloittaa uuden koulun pikkuveljensä Rasmuksen kanssa. Anders yrittää saada uusia ystäviä, mutta Rasmus seuraa häntä joka paikkaan.

HashtagCinderella_Tero_Peltoniemi_still02

#Cinderella

Ohjaus: Tero Peltoniemi
Suomi 2014, 3 min

Meikkiä naamaan, makeet kuteet päälle – naps! – ja kuva Instaan! #‎Cinderella‬ paljastaa, mitä yksi instapostaus voi saada aikaan.

IF I RULED promoshot 2

If I Ruled

Ohjaus: Jenni Kangasniemi & Aino Suni
Suomi 2015, 9 min

Mitä elämässäsi pitäisi tapahtua, että tuntisit itsesi onnelliseksi? Kuusi murrosikäistä tyttöä saa mahdollisuuden toteuttaa oman toiveensa elokuvan keinoin.

Kelaamo_maailmanarvoja

Maa ilman arvoja

Ohjaus: Nuutti Päällysaho
Suomi 2015, 12 min

Nuori pari Hilla ja Joel ajautuvat taloudellisiin ongelmiin ja joutuvat punnitsemaan rakkautensa arvon.

Still_withyou1

With you

Ohjaus: Henna Välkky & Samuel Häkkinen
Suomi 2015, 5 min

Ystävyydestä kertova elokuva, jossa matkataan reppuselässä metsän halki.

Press Play

Press Play

Ohjaus: Antti-Pekka Korhonen
Suomi 2016, 5 min

Hyväntuulinen musiikkielokuva! Elokuva sijoittui finaalissa toiseksi vuoden 2016 Uneton48 -kilpailussa.

Elokuvissa on suomen-, englannin- ja tanskankielinen / Suomen- ja englanninkielinen tekstitys
Elokuvien yhteiskesto 55 min, i
käraja 12 vuotta.