Red Carpet -elokuvatyöpaja on suunnattu 16-20-vuotiaille elokuvanteosta kiinnostuneille nuorille. Työpajaan haetaan osallistujia avoimella valtakunnallisella haulla. Työpaja järjestetään Vieremällä 5.-9.heinäkuuta. Viikon aikana syntyy kaksi nuorten toteuttamaa valmista lyhytelokuvaa. Nuoret käsikirjoittavat, kuvaavat, ohjaavat ja leikkaavat elokuvat alan ammattilaisten opastuksessa. Työpaja on osallistujille täysin maksuton, sillä ruokailut, majoitus ja matkakulut katetaan. Elokuvissa näyttelee erikseen rekrytoitavat ammattinäyttelijät. Elokuvat saavat ensi-iltansa Red Carpet-festareilla Hyvinkäällä 26.-29.8.2021 ja leiriläiset pääsevät myös osallistumaan festivaaleille. Kaikki osallistujat saavat todistuksen leiriin osallistumisesta.
Elokuvatyöpaja järjestetään nyt neljättä kertaa. Aiemmat työpajat ovat kaikki olleet valtavan suosittuja ja onnistuneita tapahtumia. Jaetun opin ja osaamisen lisäksi osallistujille on tarjottu voimakas ja inspiroiva sosiaalinen kokemus luovan työskentelyn äärellä, josta on seurannut luotujen kontaktien ja ystävyyssuhteiden lisäksi monen kohdalla polku elokuva-alanopintoihin ja alantöihin. Leirin vetäjinä toimivat alusta asti mukana olleet käsikirjoittaja ja ohjaaja Jori Grönroos sekä tuottaja Mete Sasioglu (SonsofLumiére).
HAKEMINEN TYÖPAJAAN
Hei 16-20 v. nuori, kiinnostaako elokuvanteko? Hae mukaan Red Carpet-festarin ja Ponssen järjestämään elokuvatyöpajaan! Tarjolla inspiroiva viikko ammattimaisen leffanteon merkeissä. Työpaja on osallistujille maksuton. Lähetä hakemuksesi 31.5.mennessä osoitteeseen info@redcarpetfestari.fi otsikolla ‘Leffatyöpaja’.
OHJEET
Kirjoita itsestäsi yhden A4:n mittainen esittelyteksti, jossa käyt läpi seuraavat asiat:
– Kuka olet, minkä ikäinen olet ja mistä olet kotoisin?
– Onko sinulla omaa kokemusta elokuvien tekemisestä?
– Mainitse jokin elokuva josta pidät ja kerro jokin tietty asia, joka teki siinä vaikutuksen.
– Mistä aiheesta haluaisit tehdä elokuvan juuri nyt?