Save-tapahtuman logo ja taustalla valokuvia seminaarin puhujista
Save-seminaarissa pitivät mediataiteeseen liittyviä puheenvuoroja mm. Hannaleena Hauru, Naima Mohamud, Nastja Säde Rönkkö ja monet muut.

Lasten ja nuorten mediataidetapahtuma SAVE: seminaarin puheenvuorot

Valtakunnallinen nuorten mediataidetapahtuma SAVE järjestettiin kesäkuussa 2021. SAVE koostui lasten ja nuorten mediataiteesta, lapsille suunnatusta työpajasta ja mediataidetta opettaville ja siitä kiinnostuneille suunnatusta avajaisseminaarista. Seminaarissa tarkasteltiin mediataidetta ilmaisun mahdollistajana, ja päivän kestäneessä ohjelmassa oli puhumassa monipuolisia ammattilaisia mediakasvatuksen, mediataiteen ja elokuvan alalta. Puheenvuorot taltioitiin, ja ne on tekstitetty suomeksi.

Nuorten tekijöiden mediataideteokset valittiin avoimen haun kautta. Näyttelyyn valittujen teoksien joukossa on mm. lyhytelokuvia, kokeellisia videoteoksia, vaha-animaatioita, projisointeja, digitaalisia maalauksia, valokuvateoksia ja äänitaidetta. Ne olivat kesäkuun ajan nähtävillä keskustakirjasto Oodissa, ja teoksia voit katsoa myös täältä.

Osana tapahtumaa nähtiin myös Helka Heinosen toteuttama virtuaalinen työpaja, jonka avulla pienemmät osallistujat voivat tehdä itse mediataidetta kotoa tai koulusta käsin. Työpajassa tehdään video, jossa paperille tehty kuva yhdistyy liikkuvaan vesi- ja väripintaan. Ohjeet löydät tämän linkin takaa.

Avajaisseminaarin taltioinnit

Avajaispuheenvuoro

Puhujat: työryhmän edustaja, elokuvaopettaja Katja Uksila ja
tapahtuman kummi Kati Kivinen, kokoelmaintendentti (FT) Nykytaiteen museo Kiasmasta.

Mediataiteen taidekasvatuksellisia erityispiirteitä 

Simi Susanna Ruotsalainen (TaM) on rovaniemeläinen mediataiteilija, valokuvaaja ja kuvataideopettaja.

Mediataide ja elektroninen taide opetusarjessa

Iiro Tujula (TaM) on kuvataiteen ja käsityön opettaja käsityökoulu Robotista

Savesta mediaa: Taiteidenvälisiä ulottuvuuksia Annantalossa

Elina Rantasuo on media -ja nykytaiteen kehittäjäopettaja Annantalolla Helsingissä.

Taiteilijapuheenvuoro: Siitä mikä ei näy

Heta Kuchka (TaM) on helsinkiläinen mediataiteilija.

Elokuvan työryhmässä 3 tai 150 henkeä, mitkä asiat eivät muutu?

Hannaleena Hauru on käsikirjoittaja, elokuvaohjaaja, näyttelijä ja leikkaaja.

Taiteellisesta työskentelystä

Nastja Säde Rönkkö on helsinkiläinen mediataiteilija.

Lasten kanssa työskentelystä

Naima Mohamud on käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja.

Keskustelu ja päätöspuheenvuoro

Keskustelemassa Heta Kuchka, Iiro Tujula ja taiteilija ja taidekasvattaja Helka Heinonen SAVEn järjestäjätiimistä
Eliisa Sorvali on Kuvataidekoulujen liiton toiminnanjohtaja ja osa SAVEn järjestäjätiimiä.

Tapahtuman järjestivät Kuvataidekoulujen liitto ry, AV-arkki ja Koulukino ry, jonka osa Kelaamo on.