Hahmo seisoo keskellä puutarhan läpi kulkevaa polkua

Elokuva-arvostelu: Invisible Demons (2021)

Maailmanlopun tunnelmissa kulkeva Invisible Demons on vaikuttava muistutus siitä, kuinka jatkuvan kasvun tavoittelusta maksavat he, joilla on kaikista vähiten.  

Kaipaatko toivoa ja voimaantumista globaalin ekokriisin runtelemassa maailmassa? Jos vastaus on kyllä, siinä tapauksessa en voi suositella Invisible Demons -dokkaria, joka kuvaa raadollisesti ilmastonmuutoksen vaikutuksia elämään Intian Delhissä. Kaupungin fossiilitaloudelle perustuva nopea kasvu on pilannut niin vesistöt kuin ilman, eikä loppua kestämättömälle toiminnalle näy. Kuvat savusumusta sakeasta kaupungista saavat katsojan pidättämään henkeä, niin tukala ja tunkkainen tunnelma niistä välittyy. Elokuva on kuitenkin taas yksi tärkeä muistutus siitä, että dystooppiset tulevaisuudenkuvat eivät ole enää jokin kaukainen asia, vaan ne ovat jo täällä.

Ympäristön pilaantuminen ja eriarvoisuus menevät käsi kädessä, mitä nouseekin elokuvan keskiöön. Moni Suomessa kasvanut on saanut kuulla moneen kertaan, kuinka me rikkaat länsimaat olemme vastuussa toisella puolella maailmaa tapahtuvista yhä äärimmäisemmistä sääilmiöistä. Delhissä tilanne on erityisen silmiinpistävä, sillä tässä nopeasti teollistuneessa kaupungissa ympäristön pilaantumisen aiheuttajat ja siitä kärsivät elävät vieri vieressä. Ilmansaasteista ja kuumuudesta kärsivät ennen kaikkea rikšan kuljettajat, torikauppiaat ja muut tavalliset duunarit, jotka eivät pääse ympäristöään pakoon ilmastoituihin toimistoihin. Heidän äänensä jää useimmin kuulumattomiin, ja nyt he kertovat kameralle epätoivostaan Intian korruptoituneen poliittisen järjestelmän edessä. Kaikista kurjimmat olot ovat kodittomilla, jotka elävät moottoriteiden varsilla. Korkeimpien ilmansaastelukujen päivinä koulut suljetaan, sillä ulkona on vaarallista liikkua, mutta kadulla asuville lapsille koulu voi olla ainoa paikka suojautua myrkylliseltä hengitysilmalta.

Ohjaaja Rahul Jain on syntynyt 90-luvun alussa, juuri kun Intia solmi tärkeitä kauppasopimuksia ja vahva teollistuminen oli käynnistymässä. Jain pohtii elokuvassa kolmenkymmenen vuoden kehitystä kotimaassaan; kuinka erilaiselta maailma näyttäisikään ilman tätä kehitystä? Kenen edun mukaista tämä kaikki edes on ollut? Tähän kysymykseen on vaikea nähdä hyvin perusteltua vastausta haastateltavien kohtaloita kuunnellessa. Nuori paikallinen kertoo kasvaneensa Delhin reunalla maaseutumaisissa maisemissa peltoja viljellen. Nyt peltojen tilalle on rakennettu korkeita pankkirakennuksia. Hän kuvaa tunnetta siitä, että jotain omasta itsestä olisi viety pois: ”Ne, jotka veivät maat eivät pidä maata äitinään. Me pidämme, äitimaana”.

Elokuva ei lankea paatokseen, vaan viipyilevät kuvat kaoottisesta kaupungista puhuvat puolestaan. Paikallinen ympäristötoimittajaa on ainoa hahmo, joka sanoittaa analyyttisesti tilannetta ja vaatii vallanpitäjiä toimiin. Odotin elokuvan edetessä, milloin tulemme tarinan vaiheeseen, jossa katsojalle tarjotaan toivonpilkahduksia kaiken synkkyyden keskellä. Tällä kertaa tarjoilu ei kuulunut hintaan, vaan kunkin on itse kyettävä kuvittelemaan, millainen parempi maailma voisi olla. Nuoren toimittajan sitkeys ympäröivästä hävityksestä huolimatta antaa katsojalle osviittaa siitä, millaisia lannistumattomia toimijoita tarvitaan.

Mitä uutta elokuva tuo keskusteluun ilmastonmuutoksesta ja kestämättömästä kasvun tavoittelusta? Dokumentteja aiheesta on viime vuosina tupsahdellut tuon tuostakin, kullakin pyrkimys saada lisää ihmisiä havahtumaan planeettamme tilaan.  Kiehtovaa juuri tässä dokumentissa on, kuinka se ikään kuin simuloi koko maailman kehitystä pienoiskoossa. Yhdessä kaupungissa ihmislaji valtaa tilaa luonnolta niin, että muutamassa vuosikymmenessä se tekee lopulta ympäristöstä itselleen elinkelvottoman. Saman kehityssuunnan voi tunnistaa myös globaalisti. Jotta koko maapallo ei verhoudu savusumuun, on jonkin muututtava.

Invisible Demons on katsomisen arvoinen myös upean visuaalisuutensa sekä taustalla soivan Kimmo Pohjosen kokeilevan harmonikkamusiikin vuoksi. Huomionarvoista on myös muu suomalaiskontribuutio elokuvan tuotantoon ja käsikirjoittamiseen (Iikka Vehkalahti), kuvaukseen (Tuomo Hutri), sekä äänimaisemaan (foleyartisti Heikki Kossi).

Invisible Demons elokuvateattereissa

Milka Keinänen