Sara (15) kävi katsomassa intensiivisen draamakomedian Marty Supreme, joka tempaisi mukaansa nopeatempoisella kerronnallaan ja visuaalisella kuvauksellaan New York Cityn sykkeessä.
Marty Supreme (2025) on Josh Safdien nopeatempoinen draamakomedia, joka kertoo osittain tositarinaa yhdysvaltalaisesta “Marty Mauserista” eli Marty Reismanista jota näyttelee Timothée Chalamet. Elokuva sijoittuu 1950-luvun New Yorkiin jossa Marty työskentelee kenkäkaupassa mutta samalla hoitaa uraansa kunnianhimoisena pöytätenniksen ammattilaisena.
Koko elokuva on todella intensiivinen ja se näkyy joka kohtauksessa. Se on yhtä aikaa todella viihdyttävä ja täynnä huumoria mutta onnistuu nostamaan sykettä joka kohtauksen alkaessa. Katsojalle ei anneta yhtään aikaa jäädä miettimään tapahtumia sen enempää. Onnistunut leikkaus ja rytmitys pitää huolen että katsoja pysyy kyydissä vauhdista huolimatta.
Josh Safdien ohjaama Marty Supreme (2026). Pääosissa Timothée Chalamet, Gwyneth Paltrow, Kevin O’Leary, Odessa A’Zion, Abel Ferrara ja Tyler Okonma. Kuva: A24
Marty Supremessa nähtiin monta vahvaa roolisuoritusta. Marty on hahmona vaikea ja epämiellyttävä, mutta Timothée Chalamet tekee työnsä ja voittaa katsojan puolelleen. Hän saa käännettyä hahmon röyhkeyden ja kunnianhimon positiiviseksi. On harvinaista nähdä näyttelijän hallitsevan vastenmielisyyden ja karisman tasapaino näin hienosti. Mielestäni kyseessä on jopa Chalametin tähänastisen uran näyttävin ja vaikuttavin suoritus, joka kantaa elokuvaa alusta loppuun. Odessa A’zion tekee hyvää työtä Martyn vastapainoksi näytellessään hänen lapsuudenystäväänsä Rachelia. Hän tuo tarinaan inhimillisyyttä jota Martyltä itseltään puuttuu. Heidän suhde on monimutkainen ja kerroksellinen, joka tuo elokuvaan tarvittavaa emotionaalisuutta. Vaikka A’zion tekee upeaa työtä, Chalametin suoritus hallitsee valkokangasta niin ylivoimaisesti, että muut hahmot jäävät väistämättä hieman varjoon.
Elokuvan soundtrack toi uutta kulmaa tarinaan. Daniel Lopatin sävellykset ja 80-luvun hitit kuten Alphavillen ”Forever Young” tai Tears For Fearsin ”Everybody Wants To Rule The World” loivat kontrastia 50-luvun miljöölle. Musiikkivalinta antaa modernimman ja raikkaamman sävyn, joka erottaa sen perinteisestä epookista. Se tuntuu enemmän Martyn näkökulmalta maailmasta kuin perinteiseltä sen ajan musiikilta. Valinta korostaa myös mielestäni hänen kokemusta siitä että hän on aikaansa edellä. Vähintäänkin omassa maailmassaan.
Oli hieno ratkaisu, ettei elokuvassa käytetty juuri lainkaan laajakuvia. Valkokangas oli koko ajan täyttynyt hahmoista, sillä kamera pysyy lähes poikkeuksetta kiinni näyttelijöiden kasvoissa lähikuvissa. Marty Supreme kertoo nimensä mukaisesti Martysta joka ajattelee olevansa suurempi ja tärkeämpi kuin muut hänen ympärillään. Tiukat lähikuvat korostaa tätä itsekeskeistä maailmankuvaa. Laajakuvia käytettiin säästeliäästi vain kun niillä on todellista merkitystä: jollain muulla kun hänellä on väliä eli pelikentällä tai silloin kun hän tuntee olonsa pieneksi ja haavoittuvaksi. Tämä valinta korostaa mielestäni hienosti kuinka Marty on oman tarinansa kertoja ja näkee itsensä todellisuutta suurempana hahmona.
Teemana menestys ja pakkomielle olivat todella kiinnostavia. Koko elokuvan ajan Marty oli valmis uhraamaan ihmissuhteitaan ja terveyttään ollakseen paras. Toisaalta pakkomielle ei kohdistunut pöytätennikseen vaikka niin voisi ajatella. Hän oli jo paras lajissaan eikä hän niinkään tavoitellut enää parhautta lajin takia, vaan rahan. Mitä enemmän hän menestyy, sitä enemmän hän eristyy muista.
Loppukohtaus antaa katsojalle hengähdystauon kaikkien tapahtumien jälkeen. Vaikka koko muu elokuva on täynnä melua ja nopeita leikkauksia, lopun annetaan olla hiljainen ja pysähtynyt. Uskon hänen ymmärtävän tässä hetkessä virheensä ja mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Vaihdos alun ja lopun välillä toi jännitettä ja jäi itselläni parhaiten mieleen. Jättää ajattelemaan onko koskaan liian myöhäistä muuttua.
Lopulta Marty Supreme ei ole vain tarina pöytätenniksestä tai menestyksestä, vaan kertoo Marty Mauserin matkasta kohti inhimillisyyttä joka tekee siitä paljon enemmän kuin pelkän elämäkerran. Safdien visuaaliset ratkaisut yhdistettynä Chalametin intensiiviseen suoritukseen jättää vaivaamaan vielä lopputekstienkin jälkeen. Annan Marty Supremelle 4.5/5.
– Sara
Marty Supreme
K-12
