Sara Kopteff, 15, katsoi Project Hail Mary -elokuvan teatterissa ja pitää sitä vahvana avauksena vuoden scifi-tarjonnalle. Erityisen vaikutuksen teki elokuvan onnistunut yhdistelmä huumoria, tunteita ja näyttävää visuaalisuutta, joka kantaa läpi koko keston.
Project Hail Mary on Andy Weirin samannimiseen romaaniin perustuva scifi-elokuva, jonka on ohjannut Phil Lord ja Christopher Miller. Elokuva seuraa Ryland Grace (Ryan Gosling) nimistä opettajaa ja biologia, joka löytää itsensä yksin avaruusaluksesta muistamatta miksi tai miten hän sinne päätyi.
Vahva aloitus tämän vuoden elokuvatarjonnalle
Nyt voin suosiolla sanoa, että kauan odotetusta Project Hail Marysta ei puutu komediaa, tunteita, tai edes hiukan visuaalisuutta. 2.5 tunnin elokuva meni ohi hetkessä, eikä tuntunut yhtään niin pitkältä kuin se todellisuudessa oli. Phil Lord ja Christopher Miller ovat ohjanneet monta hyvää komediaa, (kuten 21 Jumpstreet ja The Lego Movie), joten oli vaikea kuvitella että lopputulos olisi muuta kuin onnistunut. Scifiin hyppääminen selkeästä komediasta ei kuulosta ehkä loogisimmalta ratkaisulta, mutta toteutus toimi mahtavasti. Se tuki elokuvan synkkiä teemoja. Konfliktit tuntuivat kevyemmältä ja sujuvemmalta komedian säännöillä. Katsojaa ei kuitenkaan aliarvioida, vaan luotetaan tieteen kiehtovuuteen kerronnassa.
Ryan Gosling esittää Ryland Grace nimistä hahmoa elokuvassa PROJECT HAIL MARY. Amazon MGM Studios. Kuva: Jonathan Olley
Näyttelijäsuoritus oli taas kerran Ryan Goslingilta mahtava. Omalla mittapuullani hän on noussut jo yhdeksi tämän hetken parhaiksi näyttelijöiksi. Ryland Gracen suoritus oli todella teeskentelemätön ja niin inhimillinen kuin mahdollista. Hahmona Grace on vain vaatimaton ja samaistuttavan epätäydellinen alakoulun opettaja. Ajatus avaruuteen lähtemisestä ei innosta vaikka maassakaan ei paljon läheisiä tai tekemistä ole enää jäljellä. Hänellä ei ole päättäväisyyttä lähteä kamikaze-matkalle tai Gracen sanoin ”He can’t even moonwalk”. Kun vasten tahtoaan hetkelliseen kooman vaivutettu opettaja palaa tajuihinsa, on jo liian myöhäistä. Huomatessaan olevansa ainoa selvinnyt, alkaa matka itsensä löytämisessä. Tässä tapauksessa ensin itsensä muistamisessa.
On vaikeaa ajatella miten katsoja on saatu tuntemaan niin paljon empatiaa käytännössä pelkkää kasvotonta kivikasaa kohtaan. Gracen ja alien-Rockyn ystävyyssuhde alkaa nopeasti, kun Rockyn avaruusalus lähettää viestinä pieniä fyysisiä malleja selittääkseen asioita Gracen ymmärtämällä tavalla. Vastapainoksi hän rakentaa käännösohjelman jonka avulla Rockyn valasmainen kieli muuttuu meille tuttuun muotoon. Kommunikaation rakentaminen nollasta on kuvattu koskettavasti, ja se muistuttaa ettei ystävyys tarvitse edes samaa kieltä. Hahmojen välinen dialogi oli elokuvan paras osa ja tilannekomiikka oli terävää. Kömpelöt käännökset toivat useita hauskoja kohtauksia, joka tekee kommunikaatiosta aidomman tuntuiseksi. Samalla kuitenkin yksinolon epätoivo tuo heitä lähemmäs toisiaan koko ajan. Kahdella täysin eri olennolla on sama tavoite: pelastaa oma planeettansa. Maa ja Erid. Luotto toiseen on vääjäämättä kova heti ensitapaamisesta lähti. Mielestäni kiinnostavaa oli myös kuinka Rockyn hahmo ei ollut kokonaan tietokoneella tehty. Nukketaiteilija James Ortiz toimi suurimmaksi osaksi ohjaajana Rockyn liikkeissä ja äänessä.
Rytmityksen kannalta olennaista on, kun Gracen muistin palaillessa nähdään useaan otteeseen takaumia maapallolle, jotka tuo tarvittavaa taukoa jatkuvaan yksinäisyyteen. Takaumat rakentavat Gracen hahmoa ja selittää miksi juuri tämä vastahakoinen opettaja päätyi pelastamaan ihmiskuntaa Aurinkoa syöviltä Astrofageilta. Ne antavat vastauksia katsojalle juuri silloin, kun vastauksia tarvitaan. Takaumien keskiössä on usein Eva Straten, projektin johtaja. Ennen Rockyn tapaamista, Gracen ja Evan välinen jännite oli juonen tärkein aihe. Hänen moraalinsa siitä mitä yksittäisen ihmisen elämä merkitsee koko maapallon selviytymisen rinnalla, antaa elokuvalle syvyyttä.
Visuaalisuus oli kirkkaasti Project Hail Maryn vahva elementti joka toteutettiin spektaakkelimaisesti. Maryn eli avaruusaluksen sisällä oli melko ahdasta ja tunkkaista, mutta jokainen kerta kun Grace jätti aluksen ja näkymä avaruuteen avautui, sitä olisi voinut katsella tuntikausia. Istuin vain ja toivoin että kohtaus kestäisi mahdollisimman kauan. Elokuvaa ei oltu kuitenkaan rakennettu vain visuaalisuuden ympärille joka oli mukava huomata. Nykyään moni elokuva kirjoitetaan vain visuaalisuuden nimissä ja unohdetaan priorisoida tarinankerrontaa.
Onnellisista lopuista on nyt tullut entistä vähemmän arvostettuja, eivätkä katsojat enää odota niitä samalla tavalla. Tässä tapauksessa onnellinen loppu tuntuu poikkeuksellisen hyvältä siksi, että panokset ovat niin valtavat. Synkkä loppu olisi tuntunut melkein epäreilulta kaiken vaivannäön jälkeen. On mukava nähdä, että Grace lopulta löysi paikkansa ja merkityksensä, vaikka se ei ollutkaan se, mitä hän aluksi odotti. Elokuva oli hyväsydäminen ja opettavainen katselukokemus josta jää varmasti hyvä mieli. Uskon sen asettavan uuden standardin scifi-elokuville, niinkuin Interstellar teki aikoinaan.
Project Hail Mary on tarkoitettu katsottavaksi elokuvateatterissa, ja kannustan kaikkia tekemään niin.
Arvosanaksi annan 5/5
-Sara Kopteff
Operaatio Ave Maria (Project Hail Mary)
K-12
