Ranja (14-v.) on ääninäytellyt kahdessa elokuvassa, näyttelee teatterissa ja on osallistunut Girls Film -työpajaan kaksi kertaa. Keskustelimme minkälaista ääninäytteleminen on ja mistä löytää rohkeutta heittäytyä?
Moikka Ranja, kerro itsestäsi ja kuka olet?
Olen Ranja 14-v. Helsingistä. Olen todella kiinnostunut näyttelemisestä ja kirjoitan myös paljon itse. Koska se on iso kiinnostuksen kohteeni, niin olen tehnyt töitä ja erilaisia proggiksia sen kautta.
Miten olet päätynyt elokuvaharrastuksen pariin?
Olin 8-vuotias kun olin mukana ensimmäisessä elokuvassa. Sain kuulla roolista äitini kautta, koska ohjaaja oli äidin kaveri ja hän etsi lapsinäyttelijää. Vaikka kyseessä oli lyhytelokuva, niin sitä kuvattiin tosi monta päivää, ja silloin mä sain ensimmäisen tuntuman siitä millaista elokuvan tekeminen on. Olen ihan ykkösluokalta asti harrastanut teatteria ja se on aina ollut tosi iso osa mua ja mistä mä tykkään, se on aina ollut sellainen intohimo. Ja sitten on tullut eri proggiksia ja mahdollisuuksia matkan varrelle, joihin aina oon innolla tarttunut.
Mistä sä olet löytänyt tietoa näistä eri projekteista ja mahdollisuuksista?
Äidiltä. Se aina bongailee netistä juttuja, ja jos se löytää jotain hauskaa se linkkaa ne mulle, että “miten ois tämmönen”. Sitten osa on tullut sellaisista että joku on tuntenut mun perheenjäsenen ja sitä kautta mulle on tarjottu mahdollisuus olla mukana.
Olet ääninäytellyt kahdessa elokuvassa. Minkälaista ääninäytteleminen on?
Se on tosi erilaista kun näytteleminen. Näyttelemisessä, tekee sitä sitten teatterissa tai elokuvissa, niin siinä on tosi tärkeetä kaikki kehon liikkeet, kehonkieli ja kehon eleet, mutta kun se kaikki viedään pois ja pitäisi vaan sillä äänellä saada kaikki tunteet ja muun välitettyä.
Olen tosiaan tehnyt yhden kokopitkän roolin Tenavat nimisessä elokuvassa. Välillä ne ohjeet voi olla tosi outoja ja hämmentäviä, kuten että “nyt sun pitää seistä ja huitoo käsillä samalla kun sä sanot tän”. Semmoisia ohjeita millä ne ohjaajat yrittävät saada enemmän tunnetta ja tarkoitusta sanoille. Se on tosi tosi erilaista, mutta tosi kiva kokemus.
Miten valmistauduit äänirooliin?
Mä kävin koe-äänityksissä missä mua testattiin, että olisinko sopiva niihin rooleihin. Sitten sain soiton “et hei me haluttais sut tähän rooliin”. Sen jälkeen sain pätkän elokuvan tekstistä, niin sitä luin ja katsoin paljon kyseistä Tenava-elokuvaa ja sarjakuvia, että vähän saisin tietoa siitä millainen se mun esittämä hahmo on ja millainen asenne sillä on. Mun esittämä hahmo oli sellainen tosi sähäkkä ja noheva, niin sekin piti tulla esille kun puhuu. Mua jännitti tosi paljon mennä koe-äänitykseen, mutta se meni hyvin ja sain paljon ohjeita. Ei sen enempää oikein pysty valmistautumaan.
Miten kommunkoitte muiden näyttelijöiden kanssa? Oliko paikalla muita näyttelijöitä?
Me oltiin kaikki itseksemme, äänityskopissa olin vaan minä äänittämässä. Itse asiassa tapasin äänityksessä vain pari muuta näyttelijää ja niiden kanssa vaihdettiin pari sanaa. Vasta pressitilaisuudessa tapasimme paremmin, mutta siis kaikki äänittivät itsekseen.
Olitko pienessä äänityskopissa?
Olin pienessä huonessa, jossa oli pöytä, tuoli ja kulokkeet ja iso lasi-ikkuna minkä toisella puolella oli äänittäjät ja ohjaaja, jotka antoivat suuoraan kuulokkeisiin ohjeita mitä pitäisi sanoa. Siellä sitten istuin.
Aika erilaista kun vertaa näyttelemiseen missä koko ajan ollaan kontaktissa toisiin ja ollaan tosi riippuvaisia muiden ihmisten liikkeistä ja reaktioista. Siellä äänityshuoneessa ollaan ihan yksin.
Koitko vaikeaksi olla yksin, olisitko kaivannut interaktioita?
Joo, oon aika iso persooona. Mulla on teatterissakin tosi luonnollista tehdä isoja liikkeitä, tehdä isosti asiat, olla isosti yhteydessä muihin. Äänityshuoneessa piti olla vaan itsensä kanssa, oli vaan pieni ruutu missä näkyi se kohtaus mitä äänitin. En edes kuullut muiden repliikkejä ja ääniä, oli vaan tyhjää.
Sä oot ollut kaksi vuotta peräkkäin girls film -työpajassa. Haluaisitko lyhyesti kertoa mitä te siellä työpajassa teette ja minkälaisia kokemuksia siitä on jäänyt?
Olen tosiaan ollut mukana kahdessa Girls Filmissä, eli molemmissa jotka on järjestetty. Työpaja tosiaan kestää viisi päivää ja siinä on jokaiselle päivälle aina oma teema. Eka päivä on aina semmoista tutustumista ja puhutaan mitä tavoitteita on viikolle. Seuraavana päivänä muodostetaan ryhmiä ja aletaan käsikirjoittamaan omia lyhytelokuvia, joita viikon aikana sitten työstetään. Päivien välissä ja seassa on aina vierailuja ammattilaisilta – on ollut leikkaaja, puvustaja, ohjaaja ja näyttelijä – monenlaisia vieraita jotka on ollut todella mielenkiintoisia. Sitten on yksi kuvauspäivä jolloin kuvataan lyhytelokuvat, yksi editointipäivä ja lopuksi esityspäivä, jolloin valmiit elokuvat esitetään leffateatteri Orionissa.
Kenelle sä suosittelisit Girls Film -työpajaa?
Ihan kenelle vaan kuka on kiinnostunut elokuvien teosta; oli se sitten näyttelemisestä, käsikirjoittamisesta, leikkaamisesta. Tää on kaikille tytöille tai muunsukupuolisille, joita aihe kiinnostaa, tai vaikka vaan osa aiheista. En minäkään vaan mennyt sinne sillai “et vau nyt mä haluun oppia enemmän editoimisesta”, vaan itseä kiinnosti enemmän näytteleminen. Sitten siellä oli paljon ihmisiä, jotka oli kuvaamisen, kameran käytön ja editoimisen perässä enemmin kun näyttelemisen ja sekin on ihan fine.
Työpajassa yritetään, että kaikki tekee kaikkea vaikka ei oiskaan itselle se tuttu ja ominainen juttu, niin silti sitä voi tutkia. Kyllä mäkin ihan tasapuolisesti käsikirjoitin, näyttelin, editoin ja kuvasin, että kyllä siinä tulee ihan kaikkea tehtyä.
Koe-esiintymiset, projekteihin tarttuminen ja työpajoihin osallistuminen vaatii rohkeutta. Mistä itse löydät rohkeuden?
En tiedä. Mulla ei ikinä ole ollut ylitsepursuava itseluottamus. Olen aina ollut todella epäileväinen itseäni ja omien kykyjeni suhteen. Multa tosi usein kysytään, että miten olet noin rohkea ja miten sulla on noin hyvä itseluottamus. Se on jännä koska itse en tunne niin, mutta kaikille muille se välittyy että olen rohkea. Teatterilavalla minulla on niin hyvä olla, niin pelko karisee. Kuulostaapa kliseiseltä. Mutta niin se vaan menee. Toinen tärkeä juttu on, että pitää tuntea ja osata luottaa muihin ihmisiin. Jos mulla on vähänkään epäilevä tai epämukava olo, niin se näkyy heti suorituksessa. Ja jos ei ole luottamusta pitää miettiä mikä on syy siihen ja miten sen voi korjata.
Onko sinulla vinkkejä sellaisille, jotka haluaa tehdä elokuvia?
Perinteiset usko itseesi ja ole oma itsesi on sellaisia lauseita mitkä on helppo sanoa, mutta vaikeampi toteuttaa. Se on todella tärkeetä että on porukka kenen kanssa on hyvä olla, koska huonot välit vaikuttavat kaikkeen. Hyvä tiimi on kaiken a ja o. Mutta tottakai, jos haluaa tehdä yksin, niin sekin on ihan fine.
Kiitos tuhannesti Ranja ja onnea ja menestystä tuleviin projekteihin!
