kamera ja objektiivi sivusta

Mitä kannattaa ottaa huomioon, kun ostaa käytettyä järjestelmäkameraa?

Käytetyn järjestelmäkameran ostamiseen vaikuttaa moni seikka: tietysti budjetti, mutta myös se, miten paljon ja millaiseen tarkoitukseen kameraa aikoo käyttää. Kannattaa ensinnäkin tarkistaa, että kamerassa on video-ominaisuus. Vanhemmissa järjestelmäkameroissa nimittäin ei sitä aina ole.

Kameran ostamiseen vaikuttaa myös se, haluaako kuvata HD- vai 4K-resoluutiolla. 4K on yleistynyt kameroissa ja jopa älypuhelimissa viime aikoina, mutta HD-kuva riittää edelleen erittäin hyvin esimerkiksi Vimeoon ladattaviin elokuviin ja videoihin (jos olet tekemässä elokuvaa elokuvateattereihin, resoluution täytyy olla vähintään 2K 😊). HD:ssa on se hyvä puoli, että se ei tarvitse niin paljoa muistitilaa kuin 4K, joten pärjäät edullisemmilla muistikorteilla ja pienemmillä kovalevyillä. 4K-materiaali vaatii myös tietokoneelta enemmän tehoja, eli tarvitset tehokaamman (eli kalliimman) tietokoneen sen editoimiseen. HD-resoluution käyttäminen tulee siis kaiken kaikkiaan paljon edullisemmaksi, kuin 4K:n. Voit tehdä myös niin, että harjoittelet elokuvantekoa ensin edullisemmalla HD-resoluution kameralla, ja päivität myöhemmin 4K-kameraan.

Kameramalleja vertaillessa kannattaa pohtia eri ominaisuuksia, kuten esimerkisi sitä, että tarvitseeko taittuvaa näyttöä vai ei.Yleensä taittuva näyttö on kätevä videokuvauksessa, sillä välillä kameran joutuu nostamaan korkealle, tai sitä pitää maan tasassa, jolloin kääntyvästä näytöstä on todellakin hyötyä. Myös ääni on tärkeä videoissa, ja kannattaakin varmistaa, että kamerasta löytyy liitäntä ulkoiselle mikrofonille. Kuulokeliitäntä on myös hyvä olla olemassa, jotta voi kuvauksen aikana tarkistaa, että äänet kuulostavat hyviltä.

Alla on listattuna asioita, joita kannattaa ottaa huomioon nimenomaan käytettyä kameraa ostettaessa. Tätä juttua tehdessä on haastateltau kamerahuolto JAS-tekniikan toimitusjohtajaa, kamerakorjaaja Juha Saviluotoa, jolla on pitkä kokemus kameratekniikasta.

  • Kameran yleiskuntoa kannattaa tarkastella ennen ostamista: onko kamera siisti vai onko siinä kolhuja? Kameran siisteys kertoo kameran kunnosta paljon, ja siitä, onko se mahdollisesti kolahdellut käytön aikana.
  • Laukaisumäärä on tärkeä merkki siitä, kuinka paljon kameraa on käytetty. Kaikissa kameroissa on jonkinlainen maksimimäärä sille, kuinka monta kuvaa niillä voi ottaa. Jos kameralla on otettu valtava määrä kuvia, tämä näkyy yleensä myös halvempana hintana.
  • Kameran malli vaikuttaa siihen, kuinka monta laukaisua on iso määrä, esim. Canonilla on kameroita eri luokissa, ja mitä enemmän numeroita mallinumerossa on, sitä vähemmän laukaisuja se kestää.
  • Esimerkiksi Canon EOS 1 D on ammattilaiskamera, ja 100 000 laukaisua sillä on vielä suhteellisen pieni määrä. Kaksinumeroisissa malleissa, esim. 60D:ssä tuo 150 000 tai 200 000 laukaisua on jo aika suuri määrä. Kolminumeroisessa mallissa, esimerkiksi Canon EOS 500:ssa 100 000 alkaa olla jo maksimi laukaisumäärä.
  • Kameramallit on tehty erilaisiksi niiden käyttötarkoituksen mukaan, eli ammattilaiskameroita käytetään paljon, joten niiden täytyy kestää kovaa käyttöä. Harrastajat eivät ehkä niin paljoa valokuvaa kuin ammattilaiset, joten esimerkiksi 100 000 laukaisun ottamiseen menee harrastajalta kauemmin aikaa. Kameraa ostaessa kannattaa siis pohtia, kuinka paljon kameraa aikoo loppujen lopuksi käyttää.
  • Kannattaa tarkistaa, mitä muistikorttia kamera käyttää. Suurin osa kameroista käyttää SD-korttia, mutta esimerkiksi Canon 5 D mkII käyttää Compact Flash-muistikorttia, joka on kooltaan suurempi, kuin tavallinen SD-kortti. Compact Flash-kortit ovat kalliimpia, ja niitä varten täytyy ostaa erillinen muistikortin lukija, kun taas useimmissa tietokoneissa on nykyään sisään rakennettu SD-muistikortin lukija. Kannattaa siis suosiolla ostaa kamera, joka käyttää SD-korttia.
  • Kameraa valittaessa kannattaa ottaa selvää, millaiset objektiivit kameraan menee. Esimerkiksi Canonilla kalliimpiin malleihin (1D, 5D, 6D) sopivat vain EF-linssit, kun taas muihin malleihin (esim. 60D, 70D, 80D, 250D) sopivat EF-mallin lisäksi myös EF S-sarjan linssit. Nämä ovat hieman edullisempia, kuin EF-sarjan objektiivit.
  • Kamerat, joihin sopivat EF S-sarjan linssit ovat niin sanotusti croppikennoisia, eli eivät täysikennoisia. Tämä tarkoittaa sitä, että jos objektiivin polttoväliksi on ilmoitettu 15-50, täytyy nämä luvut kertoa 1.6:lla, jotta tiedetään, mikä polttoväli objektiivissa on näissä kameroissa, tässä tapauksessa se on 24-80mm. Myös muilla merkeillä, kuten Panasonicilla, on croppikennoisia kameroita.
  • Kun ostat käytettyä kameraa, kannattaa tarkistaa, kuinka pitkän takuun sille saa liikkeestä. Käytetyn kameran ostaminen kameraliikkeestä on sikäli turvallisempaa, kuin yksityishenkilöltä, että liikkeet tarkistavat ja testaavat kamerat ennen kuin ne laittavat ne myyntiin. Tästä syystä liikkeet voivat antaa takuun, että kamera on kunnossa.

Objektiivin hankinta:

  • Käytetty objektiivi saattaa helposti maksaa yhtä paljon kuin käytetty kamera. Objektiivi on kuitenkin hyvä sijoitus, sillä sen arvo ei oikeastaan laske kovinkaan paljoa. Jos haluat joskus myöhemmin myydä objektiivin, saat todennäköisesti myytyä sen aika lailla samaan hintaan, kuin millä sen ostitkin (edellyttäen että se on moitteettomassa kunnossa). Lisäksi jos haluat myöhemmin päivittää kamerarunkoa, voit käyttää samaa objektiivia myös uudessa kamerassa.
  • Eri merkeillä on eri hintaisia objektiiveja, ja kannattaakin hieman vertailla, saisiko samoilla ominaisuuksilla varustetun objektiivin joltain muulta merkiltä halvemmalla.
  • Yksi tärkeä asia videokuvauksessa on kuvanvakaaja. Sellainen on hyvä olla joko kamerassa, linssissä tai kummassakin, varsinkin jos kuvataan yhtään käsivaralta.
  • Objektiivia hankkiessa kannattaa tarkastaa, että se on siisti, siinä ei ole pölyä, likaa tai kolhuja. Voit katsoa taskulampulla, näkyykö linssissä jotain epäpuhtauksia. JAS-tekniikan Juha Saviluoto ei suosittele ostamaan objektiivia jossa on näkyvä kolhu. Vaikka objektiivi toimisikin kolhusta huolimatta hyvin, saattaa vika ilmetä viiveellä, puolenkin vuoden päästä.
  • Jos olet ostamassa käytettyä objektiivia joltain tutulta tai kaverilta, kannattaa testata sitä itse kameran kanssa ja varmistua siitä, että se oikeasti toimii.