Fiktion ohjaaminen sai Main pohtimaan setissä olemisen tapoja

Mai Skön, 20, opiskelee kolmannella vuosikurssilla ammattikorkeakoulu Arcadan käsikirjoitus- ja ohjauslinjalla. Keväällä 2023 valmistui Main ensimmäinen fiktio-ohjaus Vi ses på söndag. Lyhytelokuva kertoo teini-ikäisestä Alexista, joka joutuu ottamaan perheessään aikuisen roolin yrittäen samaan aikaan elää omaa elämäänsä. Kelaamon Saara jutteli Main kanssa elokuvista, ohjaamisesta ja tulevaisuudensuunnitelmista.

Kirjoitit ylioppilaaksi Sibelius-lukiosta vuonna 2021, ja olet myös laulaja. Miten päädyit opiskelemaan elokuvaa?

Ajattelin automaattisesti, että menisin opiskelemaan musiikkia. Sitten lukiossa, kun tuli korona, mä kävin paljon kävelyillä ja kuuntelin klassista musiikkia. Aloin kehitellä päässäni kaikenlaisia hahmoja ja juonia ja mietin, että vitsi tää on kivaa! Tajusin, että tämähän on elokuvaa ja elokuvakäsikirjoittamista. Googlailin sitten opiskelupaikkoja, hain ja pääsin Arcadaan.

Mikä inspiroi sinua tekemään elokuvia?

Mua inspiroi asiat, joihin muodostuu emotionaalinen tunneside. Ihmiset, maisemat ja luonto, ja tietysti taide ja musiikki. Mulla erityisesti klassinen musiikki ja 90-luvun hiphop ja niistä välittyvät tunnelmat. Yleensä sellaiset asiat, joita on itse kokenut, inspiroi ja niistä haluaa kertoa muille. Kukaan muu ei voi kertoa siitä samalla tavalla kuin sinä.

Mä oon kattonut ihan pienestä asti maailmaa niin kuin se olisi elokuvaa. Kun olin vaikka menossa kouluun tai päiväkotiin, niin mä suunnittelin kaikki kuvakulmat mun päässä. Ja sit mä puhuin itelleni ja leikin et se on voice over. Keksin mun elämälle myös theme songin, tunnusmusiikin. Ihan hassua, mä en tiedä mistä se on tullut.

Vi ses på söndag on ensimmäinen fiktio-ohjauksesi Arcadassa. Mistä käsikirjoitus siihen tuli?

Meillä oli tokana vuonna sellainen kurssi, jossa tehdään käsikirjoitukset ja sitten vaihdetaan ne toistemme kanssa ja toisen tehtävänä on ohjata ja toteuttaa se valkokankaalle. Toi oli mun luokkakaverin kirjoittama, mutta mä syvensin sitä vähän ja lisäsin hieman art house efektejä siihen.

Mikä käsikirjoituksessa erityisesti kiinnitti huomiosi?

Se loppu oli tosi surullinen. Ja ylipäätään ihmissuhteet tässä elokuvassa. Ne muut käsikirjoitukset tuntui siltä, että mä en ollut oikea ihminen kertomaan niitä tarinoita, mutta tää oli ehkä lähin.

Vi ses på söndag kertoo Alexista, joka joutuu kasvamaan liian aikaisin aikuiseksi, ja hän on aika yksin siinä. Hänen pitää olla koko ajan vaan kotona hoitamassa pikkuveljeä, kun muut nuoret saa kokea vaikka mitä. Joillakin on oikeasti semmosta, että ne ei oikein koe sellaista nuoruutta mitä haluaisi. Tällaisten asioiden ympärillä on aika paljon hiljaisuutta.

Mä halusin kuitenkin vähän muuttaa sitä toteutusta, koska on nähty aika paljon elokuvia perheväkivallasta ja huonoista olosuhteista perheessä. Elokuvassa aina kun uusi henkilö esitellään, screenille tulee värillinen tausta, ja hahmon nimi, jotka molemmat symboloi jotain tiettyä asiaa. Ranskalaisessa leffassa La Haine (suom. Viha, Mathieu Kassovitz 1995) on vähän samanlainen visuaalinen efekti, ja samoin norjalaissarja Skamissa käytetään planssia, johon tulee viikonpäivä ja kellonaika. Mä halusin testata jotain sellaista, ja sit mä keksin nämä nimet ja värit. Esimerkiksi Theolla, nuorella pojalla, on vikassa kohtauksessa punainen huppari. Punainen väri kuuluu isälle, se on sellainen vinkki, että ehkä kohta tapahtuu jotain. Sellaisia piiloviestejä, myös repliikeissä. Elokuva alkaa kirosanalla helvete ja loppuu myös siihen.

Miten elokuvan kuvasuunnitelma syntyi?

Me tehtiin se yhdessä kuvaajan kanssa. Meidän visiona oli tehdä pitkiä ottoja, inspiraationa oli mm. elokuva Elephant vuodelta 2003 (ohj. Gus Van Sant). Silleen, että aluksi kuva on objektiivinen, avaria kuvia, ja sit mennään koko ajan lähemmäs ja lähemmäs päähenkilö Alexia. Lopulta me ollaan tosi lähellä häntä, vaan silmät näkyy, ja sit se sulkee ne ja ruutu menee mustaksi.

Jouduttiin kyllä välillä muuttamaan suunnitelmaa, koska kuvauspaikat vaihtui, mutta me handlattiin ne hyvin ja improvisoitiin. Oli kivaa improvisoida näiden nuorten kanssa, ne innostu siitä tosi paljon. Esimerkiksi jalkapallokohtausta ideoitiin paljon yhdessä, miten he voisivat toimia. Se oli oikeasti aika pitkä kohtaus, vaikka valmiiseen leffaan siitä tuli vaan yks pätkä.

Elokuvassa sinulla oli ohjattavana kaksi nuorta henkilöä. Oletko aiemmin ohjannut nuoria näyttelijöitä?

Elokuvassa esiintyivä Erik Metzner (Alex) oli 16-vuotias ja pikkuveljeä (Theo) esittävä Ivar Tyyskä vain 7-vuotias ekaluokkalainen. En oo varsinaisesti ohjannut lapsia aiemmin, mutta olen hoitanut lapsia ja oon isosisko. Ja olen itsekin näytellyt ja juontanut lapsena Yle Hajbon ohjelmia, niin mä ymmärrän miltä heistä tuntuu. Erikiä jännitti tosi paljon ne ekat kohtaukset. Me tehtiin se yhdessä, koska en mäkään ollut ohjannut kunnolla ennen.

Teillä oli siis yhteinen debyytti. Miten se meni?

Kyllä se meni hyvin, vaikka oli tosi jännittävää. Erik oli tosi taitava, mä oon tosi ylpee hänestä. Nyt jälkeenpäin Erik on saanut tosi paljon kehuja, et vitsi te ootte löytäneet hyvän päänäyttelijän! Hän kuunteli ja kyseli paljon, oikeasti halusi tehdä hyvän roolisuorituksen. Tuntui hyvältä, että hän oikeasti halusi panostaa. Opin itekin tosi paljon siitä, miten kannattaa toimia.

Erikin kanssa me harjoiteltiin ennen kuvauksia ja sitten kuvauksissa vielä käytiin yhdessä läpi kohtaukset ja repliikit vastanäyttelijöiden kanssa, että tuli varma fiilis. Kannattaa niitä harkkoja pitää, tulee itselle ohjaajanakin varmempi olo. Esimerkiksi Ivar ei halunnut, että häntä halataan tai nostetaan, niin me jouduttiin muuttamaan joitain kohtauksia. Alkuperäisessä käsikirjoituksessa näyttelijät istuvat sohvalla, josta Ivar nostetaan sänkyyn. Me muutettiin se niin ettei mitään nostoa tehdä. Et kaikilla on mukava olo.

Oli tosi kiva huomata, et mitä enemmän tutustuu, niin sitä enemmän lapset heittäytyy. Just tää nuorempi, Theon näyttelijä Ivar, oli ekaks vähän ujo, mutta pikkuhiljaa me tutustuttiin. Sitten kun opittiin tuntemaan toisemme, niin hän uskalsi välillä sanoa vastaankin. Sain palautetta, että mä pidin sopivasti kuria ja olin sopivan lempeä. Mä oon ihan ylpee mun ohjaamisesta, monet on sanonut että hyvin hoidettu.

Voitko antaa vinkkejä, miten toimia ohjaajana, jos lapsinäyttelijää jännittää?

No jos jännittää, niin täytyy ottaa se huomioon ja jutella näyttelijän kanssa, et kaikki on hyvin. Että hän ei oo yksin siinä, vaan kaikki on hänen puolellaan. Siinä kuvaustilanteessa on paljon muitakin, mutta kaikki keskittyy omaan asiaansa. Varmaan lapsi havaitsee itsekin, että valaisijat tekee omat juttunsa, kuvaustiimi omat juttunsa jne. Tehdä hänelle turvallinen olo.

Onko teillä Arcadassa näyttelijänohjauksen kursseja?

Meillä oli itseasiassa ohjaajille yksi kurssi yhdessä Borgå folkakademi Akanin näyttelijäntyölinjan opiskelijoiden kanssa. Meillä oli yhteisiä tunteja, jolloin tutustuttiin ja luettiin meidän käsikirjoituksia, ja sitten me saatiin ohjata heitä. Harjoituksissa tehtiin yhdestä kohtauksesta kaksi versiota, jotka kuvattiin, ja sen jälkeen keskusteltiin ja analysoitiin niitä. Tosin ne näyttelijät, joita ohjasin, oli molemmat mun ikäsiä.

Vi ses på söndag kuvattiin maaliskuussa 2023, ja osa kohtauksista tehtiin ulkona. Miten ulkokuvaukset meni?

Joo sillon oli lumimyrsky. Aluksi se oli vähän ärsyttävää, mutta sitten sitä meni työmoodiin, että nyt tehään tää, ja sitten se sujui hyvin kyllä. Oltiin ensin myöhässä, mutta sitten ajoissa, koska me saatiin hyvä otto Erikin puhelusta äidin kanssa. Se oli täydellinen, kaikki tapahtui siinä samassa otossa. Se oli hyvä, päästiin siitä eteenpäin.

Meillä oli pakettiauto, niin näyttelijät pääsi lämmittelemään sinne. Ja kaikilla oli hyvin päällä, tuottaja oli muistuttanut kaikkia, että me ollaan ulkona se päivä. Kaikkien työryhmästä ei myöskään tarvinnut olla paikalla, vain ne jotka tarvittiin.

Mitä opit tämän elokuvan tekemisestä?

Ylipäätään opin, miten voi oikeasti tehdä lyhytelokuvasta syvällisen. Olin kirjottanut tän vähän pidemmäksi, niin me jouduttiin leikkaamaan aika paljon pois. Mä aina mietin, että tarinasta tulee liian pinnallinen lyhytelokuvana, mutta tää tarina on kuitenki tosi koskettava. Siitä jäi vähän juttuja pois, mutta musta tuntuu että se on aika hyvä tolleen. Teimme parhaamme ja tää on paras versio, mitä näistä materiaaleista voitiin tehdä.

En mä ehkä tavallisesti tekisi tällaista elokuvaa, mutta koulussa ollaan siksi että opitaan. Etenkin lasten ohjaaminen, ohjaaminen ylipäätään ja yhteistyö luokkakavereiden kanssa oli tosi opettavaista. Kyselin tosi usein, että miten menee, miten voit. On tärkeää ottaa kaikki huomioon ja kertoa, että ootte kaikki arvokkaita ja olen kiitollinen, että olette mukana luomassa tätä.

Mitä ajattelet, saatko tarpeeksi taiteellista opetusta, vai pitäisikö sitä olla enemmän?

Kyllä sitä saa, meillä on tosi hyvät ohjauksen ja käsikirjoituksen opettajat. Arcadassa keskitytään aika paljon tekniseen elokuvakerrontaan ja mun lähestymistapa on enemmänkin taiteellinen. Mä haluaisin kehittyä teknisesti joo, ymmärtää enemmän valosta ja valosuunittelusta, et miten ne toimii, ja äänestä. Olis kiva ymmärtää, mitä kaikki muut tekee, kun mä ohjaan! Sitä ainakin oppii Arcadassa. Mut ehkä voisin Arcadan jälkeen mennä jonnekin taidelähtöisempään kouluun. Esimerkiksi elokuvataiteen ohjauslinja Aallossa, en tiedä millainen opetus siellä on.

Millaisia elokuvia toivoisit itse voivasi tehdä?

Mä vielä etsin mun taiteellista identiteettiä, että miten mä haluaisin itseni esittää.

Mä oon erityisherkkä ihminen, niin musta tuntuu et se erityisherkkyys näkyy. Mun käsikirjoitukset on tosi tarkkoja ja oon tosi perfektionisti. Musiikki tulee kyllä olemaan iso osa mun elokuvia. Olisi kiva tutustua erilaisiin ihmisiin, jotka tekee musiikkia, tanssii, maalaa, suunnittelee vaatteita… ja nuoriin, lapsiin, eri ikäisiin jotka ansaitsisi tulla nähdyksi.

Mä tykkään kirjoittaa, mutta haluaisin ohjata vähän pienemmällä porukalla, indie-elokuvia. Ehkä mä kuvaisin myös itse osan, ja sit mul ois apukäsiä siinä. Vähemmän varusteita ja tälleen.

Voisin kehittää oman työtavan toteuttaa näitä. Turvallisen. Se tapa, mikä Arcadassa, ja ylipäätään miten elokuvia tehään Suomessa, setissä kun ollaan, niin ei tunnu jostain syystä niin kotoisalta ehkä olla ohjaajana. Mä tykkään auttaa, kun ollaan setissä, mut sit ohjaajana mä haluisin ehkä tehdä vähän eri tavalla, jos se vaan on mahdollista. Mä oon alkanu miettimään et onkohan tää mun juttu, mut on se mun juttu. Mut mieton, voisko kehittää jonku toisen tavan tehä niitä leffoja, audiovisuuaalisia teoksia.

Ois siistiä löytää ihmisiä jotka ajattelee samalla tavalla kuin minä. Just elokuvanteosta, että jos se setissä olemisen tapa ei tunnu ihan kotoisalta, niin ois kiva keskustella siitä.

Mistä samoin ajattelevia ihmisiä voisi löytää?

No just (elokuva)kouluista. Ja nykyään ihmiset ilmoittelee paljon somessa, että ”aattelin tehä tällasen jutun, ootko kiinnostunut, hae mukaan”. Tai sit alkaa seurata kiinnostavia tyyppejä Instagramissa, vaikka ei tuntisikaan heitä hyvin. Ite käytän lähinnä Instagramia, ja Facebookia myös, siellä on av-alan ihmisiä ja ryhmiä.

Ehkä myös tapahtumista, kuten festareilta voi löytää samanhenkistä porukkaa. Oon ollut vapaaehtoisena Rakkautta ja Anarkiaa ja Aavistus-festivaalilla ja Red Carpet:ssa. Mun kumppani oli DocPointissa vapaaehtoisena, ja sieltä löytyi monia hyviä tyyppejä.

Mitä terveisiä lähettäisit muille nuorille elokuvantekijöille?

Uskokaa siihen mitä olette tekemässä ja niihin tarinoihin mitä teillä on sisällä. Jos teillä on sellainen fiilis, että ne on jollain tavalla erityisiä, niin oikeasti ne on. Tehkää niitä! Tuokaa ne tänne maailmaan näytettäväksi, varmasti on sen arvoisia. Verkostoitukaa, etsikää niitä ihmisiä, keitä myös kiinnostaa samat asiat.

Kannen kuva: Aron Masalin
Artikkelikuvat: Robin Dahlström ja Mai Skön